index         esittely         ponit         kasvatus         kisat         yhteys

Sjoerd v.d. Gravewaard



 VIRALLINEN NIMI  Sjoerd v.d. Gravewaard  SUKUPUOLI  ori
 ROTU  Shetlanninponi  SYNTYNYT  23.07.2006, 7 v.
 SÄKÄKORKEUS  98 cm  KOULUTUSTASO  re 50 cm
 OMISTAJA  Afwyn Shetlands  KASVATTAJA  Gravewaard (NDL)

   VIR MVA Ch -arvonimi myönnetty 12.06.2007
   Kantakirjattu II-palkinnolla (0 p.) xxxx

Saku polveutuu hienoista linjoista Hollannin upeista laatuponeista. Lähdin Hollantiin pääasiassa lomailemaan, ja matkallamme vierailimme tietysti monilla talleilla. Tutustuin hollantilaiseen kasvatukseen ja toinen toistaan upeampiin jalostuseläimiin. Gravewaardin siittolassa oli juuri syntynyt joukko huippusukuisia pikkuvarsoja, jotka tulivat rohkeasti tutustumaan vieraisiin ja häikäisivät kauniilla rakenteellaan ja suurilla silmillään. En tietenkään voinut vastustaa kiusausta - kuin huumaantuneena varasin itselleni kaksi kasvattia, joiden vanhempia olin ihaillut. Toinen niistä oli Saku, jonka emä Anke v.d. Gravewaard on yksi Hollannin parhaita näyttelyponeja. Jo varsana Saku on osoittanut huomattavaa hyppylahjakkuutta hyppimällä sekä puunrunkojen että pienen tarhan aitojenkin yli. Kasvattajansa mukaan se muistuttaa luonteeltaan hyvin paljon emäänsä: se on rohkea ja rakastaa esiintyä.

Sukutaulu


i. Vincent v. Zethoef  - evm
she, rtkrj, 99 cm
ii. Opal v. Zethoef
iii. Oberon II
iie. Marliesje N
ie. Annie v. Hoef
iei. Fabulan v. Hoef
iee. Tosca
e. Anke v.d. Gravewaard  - evm
she, vkko, 86 cm
ei. Douglas v.d. Olyhof
eii. Marlando
eie. Natasja A
ee. Sherry v. Maxehof
eei. Timothy v. Hoef
eee. Trydy OP

Sakun sukujuuret johtavat Hollantiin, jossa ori on syntynyt ja jossa sen kaikki esivanhemmat ovat asuneet. Sen isä Vincent v. Zethoef on komea rautiaankirjava ori, joka on kantakirjattu II-palkinnolla. Se on menestynyt hienosti esteillä ja kisannut myös valjakossa. Vincent on luonteeltaan oikea herrasmies, mutta sillä on pilkettä silmäkulmassa. Lue lisää Sakun isän puolen suvusta klikkaamalla Vincentin nimeä.

Sakun emä Anke v.d. Gravewaard on pieni tamma, johon ihastuin aivan ensimmäiseksi vieraillessani Gravewaardissa. Se on uskomattoman kaunis voikko tamma, eikä kauniimpia silmiä ole olemassa. Tamma hurmaa kaikki moitteettomalla käytöksellään ja lennokkailla liikkeillään - myös KTK-tuomarit, sillä se pääsi kantakirjaan peräti I-palkinnolla. Kisakentillä Anke painottuu myöskin esteisiin kilpaillen 50 cm luokissa. Anke on yksi Hollannin suosituimmista siitostammoista, eikä omistajilla ole mitään ongelmaa löytää sen varsoille ostajia... Lue lisää Sakun emän puolen suvusta klikkaamalla Anken nimeä.

Luonnekuvaus


Yleisesti Saku on valloittava ja näyttämisenhaluinen pikkuori. Se esiintyy joka tilanteessa niin ihmisille kuin muille poneille, ja tekee aina selväksi, kuka on herra talossa. Saku on älykäs poni, joka oppii nopeasti uusia asioita eikä tuhlaa energiaansa turhaan riehumiseen. Hillitty käytös ja komea ulkomuoto yhdistyvät tässä oriissa.

Hoitaessa Saku käyttäytyy siivosti ja nauttii huomioista ja paijaamisesta. Ohi vilahtavat tammat saavat sen tietenkin innostumaan hieman liikaakin, mutta se kunnioittaa kuitenkin hoitajaa eikä koskaan tahallaan potkaise tai muuten satuta tätä. Harjatessa Saku yleensä rapsuttelee hellästi hoitajaansa hampaillaan, mikä saattaa pelottaa pienempiä lapsia. Oria ei kuitenkaan tulisi tästä rangaista, koska se tarkoittaa pelkkää hyvää. Kuten oriit yleensäkin, Saku ei sovellu pienempien lasten hoidettavaksi, vaikka se yleensä kiltti onkin. Aikuisen tulisi olla ainakin koko ajan vieressä vahtimassa. Kavioiden nosto onnistuu mukisematta, jos hoitaja on päättäväinen ja tietää mitä tekee. Hiemankin epävarma ote, niin jalka ei nouse. Muutenkin Sakulle on alusta asti tehtävä selväksi, kuka määrää. Hoitaessa se ei suuremmalti pompottele, mutta ongelmat tulevat sitten esiin ratsastettaessa. Eli esim. jalkojen noston kanssa ei tulisi luovuttaa, vaan yrittää sinnikkäästi kunnes jalka nousee. Taluttaessa ori on kuin pieni turkinpippuri - se hypähtelee ja pukittelee silkasta riemusta. Yleensä se kuitenkin pysyy siivosti narun päässä ja toteuttaa liikkeitään narun tippaakaan kiristymättä. Mikäli Saku alkaa taluttaa hoitajaansa, niin nopea nykäisy ja kurinpalautus auttavat.

Veteen ori menee enemmän kuin mielellään - vesileikit ovat orin mielipuuhaa heti syömisen jälkeen. Pesulle menemisessä ei siis ole ongelmia, vaan ori menee vapaaehtoisesti veden alle ja heiluttelee kaulaansa niin että loppujen lopuksi hoitaja on märempi kuin itse poni. Saku tykkää myös juoda suoraan letkun päästä - ja puolet vedestä se tietenkin pärskyttää suoraan hoitajansa päälle. Maastoradan vesiesteet sen sijaan tuottavat jonkin verran ongelmia: Saku ei haluaisi ollenkaan hypätä esteiden yli, vaan räiskäyttää suoraan veteen ja kieriä siinä. Vaatiikin ratsastajalta melkoista päättäväisyyttä saada ori esteen toiselle puolelle.

Ratsastettaessa Saku vaatii melko päättäväisen ratsastajan, joka osaa näyttää sille "kaapin paikan". Jos ratsastaja antaa kerrankin oriin tehdä mitä haluaa, se on sen jälkeen hankala ratsastaa ja lopulta menee täysin oman mielensä mukaan. Päättäväisen ratsastajan kanssa Saku on kuitenkin mukava ratsu ja toimii hyvin etenkin esteillä. Raippa on hyvä kuitenkin olla mukana ainakin alussa, sillä Sakulla on tapana joskus käännöksissä olla kuuntelematta sisäpohjetta, jolloin pieni näpäytys on paikallaan. Yleisesti Saku on eteenpäinpyrkiväinen ja reipas poni, joka ei tarvitse kovia otteita. Se kulkee vielä hieman etupainoisena, mutta se voidaan laittaa nuoren iän piikkiin. Oriin liikkeet ovat kuitenkin rennot ja säännölliset, ja niissä on mukava istua. Ohjastuntuman pitää olla hyvin kevyt ja tasainen, sillä Saku ei kestä yhtään ylimääräistä nykäisyä tai ohjilla näpläämistä, tai se alkaa heitellä päätään ja kiskoa ohjia. Saku onkin melko vaativa ratsastettava - sen saa kyllä kulkemaan, mutta hyvin mennäkseen se vaatii taitavan ja herkän ratsastajan. Poika osaa mennä hienosti kuolaintuella, mutta oriin lahjat ovat esteillä, johon sen sukukin painottuu.

Esteillä Saku on elementissään. Se on erinomainen hyppääjä, ja on selvästi perinyt vanhempiensa parhaat ominaisuudet. Jo varsana Saku hyppeli uskomattoman korkeiden puunrunkojen ja ojien - jopa tarhan aitojen yli. Varsa laitettiinkin emänsä kanssa korkeampiaitaiseen tarhaan, mutta silloin se keksi ryömiä aitojen ali tai läpi. Sakun hyppykyvyt ja oppivaisuus tulivatkin esiin jo pienenä ;) Esteillä Sakulla riittää eteenpäinpyrkimystä, mutta se osaa myös ottaa rauhallisesti tarpeen mukaan. Sakun hyppytekniikka on mainio, ja vaikka se joskus innostuksissaan hyppääkin turhan korkealta yli, se osaa olla tuhlaamatta energiaansa. Ori on pieni ja ketterä - ja yllättävän nopea uusintaradalla. Rohkea ori ei pelkää oudonlaisiakaan esteitä, mistä sille on tietenkin etua. Maastoesteradallakaan se ei säiky turhia, vaan keskittyy täysillä suoritukseensa. Kisapaikallakin Saku osaa käyttäytyä rauhallisesti ja keskittyä, eikä anna radan varrella keimailevien tammojenkaan häiritä suoritustaan. Ori esiintyy mielellään ja intohimolla ja vangitsee koko yleisönsä - Saku onkin siis varsinainen showponi.



Jälkeläiset & astutusinfo


Saku on satunnaisesti käytössä siitokseen, lähinnä omille tammoille. Saku astuu evm -sukuisia, estepainoitteisia ja esteillä kisanneita tammoja.

Kuulumisia & valmennukset


07.02.2010 Venon estevalmennus - Saku käveli kentällä hillitysti, mutta ratsastaja varoitteli ailahtelevaisesta luonteesta. Se tuli lähes heti selväksi. Pari ilopukkia kevyessä lämmittelyravissa ja ratsastaja löytyikin jo maasta. Ei se tosiaankaan tahallaan sitä tehnyt, herralla oli vain vähän liikaenergiaa, mielestäni. Jatkoimme heti ratsastajan päästyä satulaan ravissa, ja tällä kertaa kukaan ei lennellyt alas. Pyysin ratsastajaa lämmittelemään orin sillä aikaa, kun kokoaisin 40-50-senttistä radantapaista kentälle. Aloitimme hyppäämisen pienellä jumppasarjalla, jotta Saku pääsisi käyttämään lihaksiaan. Ensimmäinen este sujui hyvin, mutta toisella ori pisti jarrut pohjaan. Tämä oli kai Sakun kieroutunutta huumoria, sillä "esteet" olivat lähes kavaletin kokoisia ja toisella yrittämällä poni lenteli niiden yli kevyesti. Niinpä päätinkin nostaa tasoa, tai siis esteiden rimaa, pari pidikettä korkeammalle. Tämä alkoi olla jo haastavampaa, mutta Saku hyppeli silti niiden yli. Tosin ori alkoi tulla hikiseksi. Tunnin loppuvaiheessa hypättiin 50-senttistä oikeaa kilpailurataa muistuttavaa rataa, jossa Saku näytti todellisen kyntensä ja meni uusintaradan tapaisessa esteiden yli kuin pallosalama. Loppukäynneillä kehuin Sakua oikein potentiaaliseksi pikkuoriksi, joka pienellä harjoittelulla hyppäisi varmasti isompiakin esteitä.

Voitot & sijoitukset  (koko kalenteri)



Näyttelyt

02.04.07 - NJ - Vaapukka - She-oriit - LKV1, BIS3, MVA-SERT, JS
05.03.07 - NJ - Vaapukka - She-oriit - LKV3, irtoSERT, JS
21.02.07 - NJ - Lauran Shetlanninponit - she-oriit - LKV1, BIS1, MVA-SERT, JS
06.01.07 - NJ - Vaapukka - she-oriit - LKV1, BIS3, MVA-SERT, JS
20.12.06 - Rotunäyttely - KaPoRa - Orivarsat - 3/8, I-palkinto "Pitkärunkoinen, kaunis kuin karamelli"
03.12.06 - NJ - Afwyn Shetlands - She-oriit - LKV1, BIS2, MVA-SERT, JS

Esteratsastus

10.11.07 - ERJ - Yeneva - 40 cm - 1/99
31.10.07 - ERJ - ERJ Cup - 40-50 cm - 6/128  10 rp
17.10.07 - ERJ - FSRa - 50 cm - 5/43
31.08.07 - ERJ - Rasputiini - Puomiluokka - 2/41
15.08.07 - ERJ - Axim Center - 40 cm - 3/25
15.08.07 - ERJ - Stall Hjerte - 40 cm - 5/62
03.08.07 - ERJ - Mtt Faline - 50 cm - 3/30
30.07.07 - ERJ - Huvitus - 40-50 cm - 5/25
28.07.07 - ERJ - FSRa - 50 cm - 3/29
23.07.07 - ERJ - Double Trouble - 40-50 cm - 5/33
08.06.07 - ERJ - Mtt Faline - 50 cm - 2/11
31.05.07 - ERJ - FSRa - 50 cm - 2/25
30.05.07 - ERJ - FSRa - 50 cm - 1/25
20.05.07 - ERJ - ERJ Cup - 40-50 cm - 16/191
12.05.07 - ERJ - Magnum Arabians - 50 cm - 3/22
20.03.07 - ERJ - Gastonire - 40-50 cm - 1/45
20.03.07 - ERJ - Razsaban - 40-50 cm - 3/46
08.03.07 - ERJ - Vaapukka - 40 cm - 5/40


© Afwyn Shetlands