Historian siipien havinaa
Tallin historia
Chamois perustettiin marraskuussa 2005 Marian toimesta. Sysäyksen tallin perustamiselle antoi kiinnostus haflingereita kohtaan, joka vain syveni mitä ennemmän tutustuin rotuun. Talli sai nimensä lähellä virtaavan "Chamois River" eli Chamoisjoen mukaan. Suomeksi sana tarkoittaa vuorikaurista, joita alueella aikoinaan eleli useampiakin. Chamoiksen alkuaika ei ollut mitään loistokasta. Aika ei ottanut riittääkseen, kun huolehdin samaan aikaan myös toisesta tallista, Magnumista, sekä NJ:n tuomarinhommista. Talli vietti hiljaiseloa aina vuoden 2006 kevääseen asti, jolloin ulkoasu vaihtui kesäiseksi ja toiminta pääsi viimein alkamaan. Tallille saapui uusia hevosia, ja vanhat jatkoivat edelleen remmissä. Nyt tavoitteemme on parantaa haflingerien kantaa virtuaalimaailmassa ja innostaa uusia ihmisiä rodun pariin. Kun sille antaa pikkusormen, se vie koko käden...
Tilusten historia
Tallin rakennukset sekä mailla sijaitseva kartano on rakennettu jo 1850-luvulla. Paikan historia on hyvin mielenkiintoinen, ja täällä on kasvatettu haflingereita jo vuonna 1875. Kasvatusrotu on vaihdellut vuosien saatossa puoliverisestä welsheihin, ja matkalle on mahtunut niin onnettomuuksia kuin onnen hetkiä. Lue historiikki kokonaisuudessaan täältä.
Talliesittely
» Ympäristö
Chamois sijaitsee virtuaalisen Keski-Englannin kauniilla maaseudulla. Lähin kaupunki on kilometrien päässä, ja keskusta on vain parin kilometrin etäisyydellä, ja sieltä löytyy mm. posti, pankki, kaikki välttämättömimmät kaupat ja hevostarvikeliike. Kylän ravintolat ovat suosittuja tapaamispaikkoja, ja täälläpäin kaikki tuntevat toisensa. Kylässä voi siis aistia oikeaa maalaistunnelmaa. Linja-auto kulkee tallin ohi päivittäin ja kuljettaa ihmisiä aina kaupunkiin asti.
Tallin maihin kuuluu tallipiha ja muutama hehtaari metsää ja laitumia. Pätkä läheisestä Chamoisjoesta sekä pieni Silverlaken lampi sijaitsevat myös tallin rajojen sisäpuolella. Lampeen voi mennä pulahtamaan kuumana kesäpäivänä, ja myös hevosta voi uittaa lammen toisesta päästä, jonka pohja on muokattu niin, että hevosen on turvallista astua veteen. Lampi on tasapohjainen, eikä siellä ole isoja kiviä tai muuta vaarallista, joten hevosen kanssa voi turvallisin mielin uida vähän syvemmällekin. Lampi tarkastetaan ainakin kaksi kertaa vuodessa. Jokeen ei saa virtausten takia mennä, sinne on kuulopuheiden mukaan joskus jopa hukkunut ihmisiä. Joen vieressä on suuri aukio ja nuotiopaikka, jonne voi tehdä retkiä ja paistaa makkaraa. Hevosille on rakennettu pieni aitaus viereen, joten retkeilemään voi jäädä vähän pidemmäksikin aikaa.
Metsät ovat enimmäkseen valoisaa männikköä, mutta sieltä täältä voi löytää tiheitä kuusikkoja, ruohoisia aukoita ja kivikkoisia kallioita. Tallin mailla kasvaa paljon mustikoita, joita kerätään syksyllä valtavia määriä talkoovoimin. Ratsastukseen maat ovat ihanteelliset: kilometreittäin erilaisia ratsastuspolkuja, pitkiä laukkapätkiä, ylämäkiä hevosen lihasten voimistamiseen, merkittyjä reittejä sekä maastoesterata, joka on rakennettu tallin remontin yhteydessä. Rata on noin 5 kilometriä pitkä ja sisältää paljon monenlaisia ja -kokoisia esteitä. Rata on ikäänkuin jaettu kahteen osaan esteiden vaativuuden mukaan: ensimmäinen osa (n. 3 km) sisältää helpohkoja esteitä, korkeudeltaan noin 40-100 cm. Toisen osan esteet ovat vaativampia ja korkeampia, metristä ylöspäin. Rata on selkeästi merkitty, ja osat on erotettu selvästi toisistaan. Rata pidetään kunnossa lähes ympäri vuoden (ei talvella) ja se on osittain valaistu, joten hyppimään pääsee myös hämärällä.
Maisemiin kuuluu myös peltoja, joita maillamme on monta hehtaaria. Pelloilla viljelemme kauraa ja heinää hevosille, ja tallin takana levittäytyy upea auringonkukkaniitty. Niityn vieressä on pieni kaistale, jossa kasvaa herneitä. Herneet on istutettu jo kauan ennen Chamoiksen aikoja, tarkkaa ajankohtaa ei ole tiedossa.
» Tallipiha
Tallipihaan kuuluu kartano, joka toimii päärakennuksena, kolme tallirakennusta, kenttä, maneesi, useita tilavia tarhoja ja kolme suurta kesälaidunta. Kartano on vaalea rakennus, ja remontoitu vastikään kuntoon samoin kuin tallirakennuksetkin. Oreille ja tammoille on omat tallinsa, ja niiden lisäksi rakennettiin vastikään uusi pikkutalli, jonne mahtuu mm. vieroitetut varsat ja hevoset, jotka eivät tule toimeen muiden kanssa. Tamma- ja oritalli on ollut olemassa jo tallin alkuajoista, mutta niitä on jouduttu rapistumisen vuoksi pienentämään ja tekemään pientä pintaremonttia. Tamma- ja pikkutalli ovat samaa vaaleaa sävyä kuin päärakennus, oritalli puolestaan on maalattu punaiseksi. Kenttä sijaitsee oritallin vieressä, maneesi taas heti tammatallin takana. Maneesiin pääsee niin ulkoa kuin tallin sisältäkin.

Ulkoasun © Piia Lerkki 2007. Kuvan © Slawik.com
Sivun kuvat © SXC (Dan Shirley, Ruben Abascal, Emilia Bicking) & Twin Birch Farm