Sanna vaikuttaa monen mielestä aluksi erittäin kiltiltä ja varmalta hepalta. Todellisuudessa se on kyllä hoitaessa kiltti, ja sen voi antaa vaikka pikkulapsen harjattavaksi, mutta sitä on parasta muuten käsitellä (taluttaa yms.) vain hieman kookkaammat ihmiset. Se nimittäin tykkää joskus taluttaessa vain jyrätä ruohotupolta toiselle, ja jos tarhan portille kuitenkin päästään, on tamma varmasti ehtinyt tallata pienen taluttajan varpaille vähintään kerran.
Hoitaessa Sanna on semmoinen pallukka, joka nauttii paljon harjailusta. Se nostaa jalkansa kun menee putsattavan jalan viereen ja sanoo "nosta". Tamma kannattaa laittaa kaiken varalta kuntoon käytävässä, sillä tytöllä on paha tapa karkailla aina tilanteen tullen. Sanna on oikea suursyöppö, se söisi varmasti kaiken mitä eteen kannettaisi jos saisi. Se onkin varsinainen expertti ruuan varjelemisessa, sillä tarhassa se ei siedä muita hevosia parin metrin säteellä omasta heinäkasastaan ja mikäli joku hevosista erehtyy poikkeamaan hänen kasallaan, saa se kuulla kunniansa.
Sanna tykkää pesusta ja pesun aikana se seisoo vaan ja nauttii. Etenkin kesäkuumalla hiukan viileämpi vesi tuntuu siitä mukavalta. Uimassa se heittäytyy täydeksi villikoksi ja se rakastaakin ylikaiken vettä joka muodossa. Kengittäjällä ja eläinlääkärillä tamma on asiallisesti. Se on myös helppo lastata ja kuljettaa.
Ratsastaessa Sanna on hiukan tahmea aluksi, eikä se aina ota pohjeapuja kuuleviin korviinsa. Suustaan se on kyllä sitäkin herkempi, ja onkin oltava tarkkana, ettei yhtään pidätä tammaa suusta kun samalla yrittää saada sitä eteenpäin. Kannukset yleensä kuitenkin auttavat tamman herättelemiseen, ja ne ovatkin pakolliset koulukilpailuissa. Tammalle pitää heti näyttää kaapin paikka, muuten se ottaa ohjat omiin käsiinsä. Kuten taluttaessakin, myös ratsastaessa tyttö tykkää pomotella etenkin epävarmemmille tapauksille. Sanna ei siis ole mikään aloittelijoiden hevonen. Se on erittäin herkkä suusta, mutta pohjeapuja se ei joskus ota kuulevinaankaan. Sannalla kannukset ja raippa on yleensä asiaankuuluvia varusteita, kunhan niitä käyttää oikein. Sanna on älykäs ja olisi mielellään arvoasteikon ylimmällä paikalla ja siksi sen kanssa saakin tehdä työtä. Se ei ole ihan mukava kaveri uusille ihmisille ja siksi se onkin yhden ihmisen hevonen. Tätä tammaa ei voisi kuvitella missään muodossa luotettavana ratsastuskoulun hevosena. Se ei ole säikky millään tavalla, mutta se saattaa esittää kaikenmoisia säikkykohtauksia. Pahoina päivinä on parasta tehdä jotakin mikä Sannalle maistuu, sillä niinä päivinä se osaa olla hyvinkin hankala ja mitä enemmän yrittää sitä enemmän se pistää vastaan. Sanna osaa koulua pitkälle, harvoin näkee meinaan haflingerin tyyppisen hevosen menevän kuin vettä vaan Vaativan B:n luokkia. Esteitä Sanna menee kiitettävät 90 senttiä. Se on innokas estehevonen, voisi sanoa liiankin innokkaaksi ja joskus se meneekin täysin sähläämiseksi kun turbotamma kiitää kuin pantteri pitkin kenttää, jolloin sitä ei pysty ihan kuka tahansa pysäyttämään. Sannalla on pitkä ja rento käyntiaskel. Pitkä ja korkeaksi kehuttu ravi jossa on kuitenkin yllättävän helppo istua. Se omaa tahdikkaan ja pyörivän laukan josta on helppo tehdä vaihdot ja hevonen tuntuu olevan kokoajan hallinnassa.Sanna vaikuttaa monen mielestä aluksi erittäin kiltiltä ja varmalta hepalta. Todellisuudessa se on kyllä hoitaessa kiltti, ja sen voi antaa vaikka pikkulapsen harjattavaksi, mutta sitä on parasta muuten käsitellä (taluttaa yms.) vain hieman kookkaammat ihmiset. Se nimittäin tykkää joskus taluttaessa vain jyrätä ruohotupolta toiselle, ja jos tarhan portille kuitenkin päästään, on tamma varmasti ehtinyt tallata pienen taluttajan varpaille vähintään kerran.
Hoitaessa Sanna on semmoinen pallukka, joka nauttii paljon harjailusta. Se nostaa jalkansa kun menee putsattavan jalan viereen ja sanoo "nosta". Tamma kannattaa laittaa kaiken varalta kuntoon käytävässä, sillä tytöllä on paha tapa karkailla aina tilanteen tullen. Sanna on oikea suursyöppö, se söisi varmasti kaiken mitä eteen kannettaisi jos saisi. Se onkin varsinainen expertti ruuan varjelemisessa, sillä tarhassa se ei siedä muita hevosia parin metrin säteellä omasta heinäkasastaan ja mikäli joku hevosista erehtyy poikkeamaan hänen kasallaan, saa se kuulla kunniansa.
Sanna tykkää pesusta ja pesun aikana se seisoo vaan ja nauttii. Etenkin kesäkuumalla hiukan viileämpi vesi tuntuu siitä mukavalta. Uimassa se heittäytyy täydeksi villikoksi ja se rakastaakin ylikaiken vettä joka muodossa. Kengittäjällä ja eläinlääkärillä tamma on asiallisesti. Se on myös helppo lastata ja kuljettaa.
Ratsastaessa Sanna on hiukan tahmea aluksi, eikä se aina ota pohjeapuja kuuleviin korviinsa. Suustaan se on kyllä sitäkin herkempi, ja onkin oltava tarkkana, ettei yhtään pidätä tammaa suusta kun samalla yrittää saada sitä eteenpäin. Kannukset yleensä kuitenkin auttavat tamman herättelemiseen, ja ne ovatkin pakolliset koulukilpailuissa. Tammalle pitää heti näyttää kaapin paikka, muuten se ottaa ohjat omiin käsiinsä. Kuten taluttaessakin, myös ratsastaessa tyttö tykkää pomotella etenkin epävarmemmille tapauksille. Sanna ei siis ole mikään aloittelijoiden hevonen. Se on erittäin herkkä suusta, mutta pohjeapuja se ei joskus ota kuulevinaankaan. Sannalla kannukset ja raippa on yleensä asiaankuuluvia varusteita, kunhan niitä käyttää oikein. Sanna on älykäs ja olisi mielellään arvoasteikon ylimmällä paikalla ja siksi sen kanssa saakin tehdä työtä. Se ei ole ihan mukava kaveri uusille ihmisille ja siksi se onkin yhden ihmisen hevonen. Tätä tammaa ei voisi kuvitella missään muodossa luotettavana ratsastuskoulun hevosena. Se ei ole säikky millään tavalla, mutta se saattaa esittää kaikenmoisia säikkykohtauksia. Pahoina päivinä on parasta tehdä jotakin mikä Sannalle maistuu, sillä niinä päivinä se osaa olla hyvinkin hankala ja mitä enemmän yrittää sitä enemmän se pistää vastaan. Sanna osaa koulua pitkälle, harvoin näkee meinaan haflingerin tyyppisen hevosen menevän kuin vettä vaan Vaativan B:n luokkia. Esteitä Sanna menee kiitettävät 90 senttiä. Se on innokas estehevonen, voisi sanoa liiankin innokkaaksi ja joskus se meneekin täysin sähläämiseksi kun turbotamma kiitää kuin pantteri pitkin kenttää, jolloin sitä ei pysty ihan kuka tahansa pysäyttämään. Sannalla on pitkä ja rento käyntiaskel. Pitkä ja korkeaksi kehuttu ravi jossa on kuitenkin yllättävän helppo istua. Se omaa tahdikkaan ja pyörivän laukan josta on helppo tehdä vaihdot ja hevonen tuntuu olevan kokoajan hallinnassa.
|
|