| |
VIR MVA Ch Gallant OR
Welsh D, ori, s. 22.11.2005, 13 v.
Trn, 147 cm, kasv. Orion, om. Moniet Welsh Ponies
Koulupainoitteinen, Helppo A
- VIR MVA Ch -arvonimi myönnetty 31.05.2007
- KTK -kelpoinen
|
text
Sukutaulu
Luonnekuvaus
Gali on nuori ja täynnä energiaa. Sen näkee tarhassakin yleensä laukkaamassa ja pukittelemassa, ennen kuin se rauhoittuu taas vähäksi aikaa syömään ennen uutta esitystä. Oria on upea katsella, kun se liitää sulavasti ruohon yllä ja viskoo kaunista kaulaansa. Luonteeltaan poika onkin varsinainen showmies, josta löytyy ruutia ja orimaista temperamenttia, mutta myös suloisuutta ja tiettyä kiltteyttä.
Hoitaessa Gali on melko malttamaton tapaus. Se ei aina jaksaisi odottaa toimenpiteen loppumista, vaan alkaa yleensä pyöriä jo parin minuutin harjauksen jälkeen. Ori on toiminnanhaluinen ja haluaa tehdä asioita pikavauhtia eikä jäädä tarrautumaan mihinkään arkiseen toimeen. Siksi poika tulisikis sitoa kiinni. Jonkun aikaa pyörittyään se kuitenkin rauhoittuu. Testaa aina uusia hoitajia hieman mm. liimaamalla kavionsa maahan ja kieltäytymällä väistymästä tieltä. Päättäväisellä otteella orin saa kuitenkin tottelemaan ja jopa hinaamaan sen liimakavion ylös. Aivan kokemattomien hoidokiksi Gali ei sovellu, koska sillä on voimakas sukupuolivietti niin kuin oreilla yleensäkin ;> Tamman mennessä ohi on hoitajalla melkoinen työ orin pitämisessä nahoissaan. Muille oreille saattaa luimia ja näyttää ilkeää naamaa karsinan oven yli. Taluttaessa poika osaa kyllä kulkea nätisti niin halutessaan, mutta joskus se painelee metrin ihmisen edellä innokkaana pääsemään ruoka-annoksensa ääreen. Silloin ketjuriimunnarusta ja aimo annoksesta päättäväisyyttä on paljon apua ;> Sitten se havahtuu, ja tuntuu vasta silloin huomaavan ihmisen, joka roikkuu sen perässä. Ulkona on ilmeisesti niin paljon nähtävää, että taluttaja unohtuu joskus jonnekin. Ja tietenkin pieniä sinisiä ja punaisia ukkeleita rymistelee joka pressun ja tienmutkan takaa, eli pojan kanssa saa todellakin olla varuillaan.
Kuljetusautoon meneminenkin on orille aivan mahdoton tehtävä, vaikka sen on pikku hiljaa alkanut saamaan autoon nopeammin - enää lastaamiseen tarvitsee varata aikaa vain tunti. Mutta kyllä Gali varmasti tuosta viisastuu, kunhan hieman vanhenee :> Onhan trailerissa neljä mustaa nurkkaa, joista voi pudota vaikka suoraan sapelihammastiikerin kitaan... Kun lastaus on onnistunut, ori kuitenkin on aivan rauhallinen ja matkustaa kiltisti ilman potkimisia ja riehumista.
Ratsastettaessa Gali on reipas ja eteenpäinpyrkivä, herkkä pohkeelle - ja säikky. Niin kuin taluttaessakin, myös selässä tulisi olla tarkkana kuin porkkana. Orin kanssa kannattaa valmistautua mihin tahansa. Koulussa Gali on hieman hätäinen aluksi, ennen kun sen saa rentoutumaan. Silloin se ravaa kun haluaisi sen kävelevän ja laukkaa kun haluaisi sen ravaavan. Ori on myös vahva suustaan, eli hienosäädössä on vielä parantamisen varaa. Pohjetta sen sijaan poika kuuntelee ihan kiitettävän hyvin :D Runsaasti taivuttelua, voltteja, siirtymisiä, niin jonkin ajan päästä ori on jo paljon mukavampi ratsastaa. Pyöreäksi ratsastaminen on vielä hieman hakusessa, ja orille kannattaakin laittaa chambonit koulutunnille, ettei se kulkisi aivan pää pilvissä. Galin liikkeet ovat lennokkaat ja tahdikkaat, ja orin rakenne soveltuu hienosti kouluhevoselle. Vaikka se onkin vielä turhan innokas, niin odotamme Galista tulevaisuudessa suuria koulukentille.
Esteillä Gali on kohtuullisen normaali, se hyppää siististi pienten esteiden yli. Ison kokonsa vuoksi orilla on myös isto hypyt, joissa ei ole aina kovin helppoa pysyä mukana. Poika nauttii esteiden ylityksestä, mutta kapasiteettia ei ole kovin pitkälle. Radalla sillä on vielä pientä epävarmuutta ja hätäisyyttä, mutta kyllä se varmasti siitä paranee harjoituksen myötä :>
Näyttelyissä ori esittää aina parastaan, ja se poseeraa mielellään myös kotona. Se tietää tarkalleen, mikä kamera on, ja käyttäytyy sen mukaisesti... Osaa esiintyä edukseen ja omistaa kadehdittavan upean rakenteen, josta moni hevonen voi vain uneksia. Galille toivotaankin myöhemmin sijoituksia näyttelyissä, joita se todellakin ansaitsee.
Jälkeläiset & astutusinfo
Gali on käytössä jalostukseen puhdassukuisille wD-tammoille. Koulupainoitteisena se sopii pahaiten koulutammoille, mutta muutkin yhdistelmät ovat toki mahdollisia. Rakenteeltaan Gali on todella raamikas, ja onkin ansainnut VIR MVA Ch -arvonimet. Luonteeltaan ori on peruskiltti, mutta tietysti hieman orimainen. Ota yhteyttä mailitse, niin katsotaan tarkemmin.
Kuulumisia
04.01.2009 - text
NJ-näyttelyt
14.03.07 - NJ - NER - wD -oriit - LKV1, BIS4, MVA-SERT, JS
09.03.07 - NJ - Toyala - wD -oriit - LKV3, irtoSERT, JS
02.03.07 - NJ - Bretagne - wC -oriit - LKV1, BIS5, MVA-SERT, JS
20.10.06 - NJ - Enigma Arabians - Welshoriit - LKV2, irtoSERT, JS
08.09.06 - NJ - We for Place - Ponioriit - LKV3, irtoSERT, JS
Kouluratsastus
31.12.07 - KRJ - Quo Vadis - Helppo C - 227/497
31.12.07 - KRJ - Quo Vadis - Helppo B - 95/529
31.12.07 - KRJ - FSRa - Helppo B - 56/90
31.12.07 - KRJ - FSRa - KN Special - 37/56
31.12.07 - KRJ - FSRa - KN Special - 1/56
31.12.07 - KRJ - FSRa - Helppo B - 40/90
31.12.07 - KRJ - FSRa - KN Special - 45/56
30.12.07 - KRJ - FSRa - Helppo B - 26/84
30.12.07 - KRJ - FSRa - KN Special - 25/49
30.12.07 - KRJ - FSRa - Helppo B - 74/130
22.12.07 - KRJ - Mörkövaara - Helppo B - 45/62
22.12.07 - KRJ - Mörkövaara - Helppo C - 18/48
21.12.07 - KRJ - Mörkövaara - Helppo C - 28/48
21.12.07 - KRJ - Mörkövaara - Helppo B - 16/61
20.12.07 - KRJ - Mörkövaara - Helppo C - 17/47
20.12.07 - KRJ - Mörkövaara - Helppo B - 17/61
18.12.07 - KRJ - FSRa - Helppo B - 30/93
18.12.07 - KRJ - FSRa - KN Special - 37/79
18.12.07 - KRJ - FSRa - Helppo B - 68/93
18.12.07 - KRJ - FSRa - KN Special - 61/79
17.12.07 - KRJ - FSRa - Helppo B - 45/91
17.12.07 - KRJ - FSRa - KN Special - 30/79
17.12.07 - KRJ - FSRa - Helppo B - 21/91
30.11.07 - KRJ - YT Hulmu - Helppo B - 186/237
30.11.07 - KRJ - Jorkka - KN Special - 27/29
30.08.07 - KRJ - Blåbär 60 - Helppo B - 36/40
27.08.07 - KRJ - Vanhanaikainen - Helppo C - 90/165
25.08.07 - KRJ - Tierra Verde - Helppo B - 30/30
19.08.07 - KRJ - Impresso Equipe - Helppo B - 9/50
19.08.07 - KRJ - Sputhern E Arabs - Helppo B - 17/33
19.08.07 - KRJ - Verdade Stable - Helppo C - 32/47
18.08.07 - KRJ - Sputhern E Arabs - Helppo B - 17/30
16.08.07 - KRJ - Sputhern E Arabs - Helppo C - 30/35
16.08.07 - KRJ - Sputhern E Arabs - Helppo B - 26/27
15.08.07 - KRJ - Southern E Arabs - Helppo C - 28/32
15.08.07 - KRJ - Southern E Arabs - Helppo B - 24/33
12.08.07 - KRJ - Ikirouta - Helppo C - 28/60
12.08.07 - KRJ - Ikirouta - KN Special - 34/60
11.08.07 - KRJ - Legend Lagoon - Helppo B - 7/40
10.08.07 - KRJ - Jasmine Lane - KN Special - 9/49
10.08.07 - KRJ - Rentukka - Helppo C - 29/30
10.08.07 - KRJ - Kuulto - Helppo C - 15/35
09.08.07 - KRJ - Jasmine Lane - KN Special - 2/48
08.08.07 - KRJ - Jasmine Lane - KN Special - 13/48
06.08.07 - KRJ - Pouliche - Helppo C - 19/31
04.08.07 - KRJ - Riimulan Ratsutalli - Helppo C - 26/30
03.08.07 - KRJ - au Charme Vieillot - Helppo C - 30/68
31.07.07 - KRJ - Seura AAR - Helppo C - 57/64
29.07.07 - KRJ - Jelw - Helppo C - 32/50
28.07.07 - KRJ - Incitatus - Helppo C - 4/40
26.07.07 - KRJ - SR - Helppo C - 12/30
26.07.07 - KRJ - Riimulan Ratsutalli - Helppo C - 1/30
25.07.07 - KRJ - Toppari - Helppo C - 23/40
08.07.07 - KRJ - Pythagora - Helppo C - 31/60
29.06.07 - KRJ - Zener Arabians - Helppo C - 18/68
15.06.07 - KRJ - KRJ Cup - Helppo C - 107/269
13.06.07 - KRJ - VMR - Helppo C - 34/50
25.05.07 - KRJ - Fiktio - Helppo C - 27/60
10.05.07 - KRJ - Magnum Arabians - Helppo C - 5/16
30.04.07 - KRJ - Chippewa Falls - Helppo C - 32/50
25.04.07 - KRJ - yt Valantin - Helppo C - 34/60
25.04.07 - KRJ - Crystal talli - Helppo C - 3/52
22.04.07 - KRJ - Mäntyvuori - Helppo C - 11/60
21.04.07 - KRJ - Branwen Farm - Helppo C - 20/40
15.04.07 - KRJ - KRJ Cup - Helppo C - 11/133
08.04.07 - KRJ - Elgwir Arabians - Helppo C - 12/31
28.03.07 - KRJ - Willoughby - Helppo C - 7/40
27.03.07 - KRJ - Zener Arabians - Helppo C - 38/48
26.03.07 - KRJ - Random - Helppo C - 21/56
20.03.07 - KRJ - Unensieppaaja - Helppo C - 43/63
20.03.07 - KRJ - Wequire Quiamo - Helppo C - 38/100
15.03.07 - KRJ - Southern E Arabs - Helppo C - 6/53
13.03.07 - KRJ - Soviiri - Helppo C - 19/50
12.03.07 - KRJ - Itä-Laakso - Helppo C - 27/40
05.03.07 - KRJ - VMR - Helppo C - 47/80
28.02.07 - KRJ - Kaipaus - Helppo C - 23/50
24.02.07 - KRJ - Riimula Riders - Helppo C - 44/50
24.02.07 - KRJ - Charity - Helppo C - 34/50
21.02.07 - KRJ - Trance Walkers - Helppo C - 17/75
20.02.07 - KRJ - Daiawe - Helppo C - 14/57
20.02.07 - KRJ - NER - Helppo C - 9/30
26.01.07 - KRJ - Trance Walkers - Helppo C - 26/50
26.01.07 - KRJ - FSRa - Helppo C - 36/138
03.12.06 - KRJ - Nevarro Dartmoors - Helppo C - 18/30
23.11.06 - KRJ - Semira Ponies - Helppo C - 26/40
23.11.06 - KRJ - FSRa - Helppo C - 1/50
21.11.06 - KRJ - FSRa - Helppo C - 13/50
20.11.06 - KRJ - Onnela - Helppo C - 6/50
11.11.06 - KRJ - De Duivel - Helppo C - 36/50
31.10.06 - KRJ - FSRa - Helppo C - 21/50
15.09.06 - KRJ - KRJ Cup - Helppo C - 123/188
05.09.06 - KRJ - Evergrey - Helppo C:2 - 9/59
31.08.06 - KRJ - Minettu - Helppo C - 15/43
28.08.06 - KRJ - KK Kimakka - Helppo C - 43/71
11.08.06 - KRJ - FSRa - Helppo C - 1/50
10.08.06 - KRJ - HPR - Helppo C - 13/30
08.08.07 - KRJ - FSRa - Helppo C - 10/50
28.06.06 - KRJ - Dubhglas - Helppo C - 1/40
26.06.06 - KRJ - KK Kimakka - Helppo C - 7/65
02.06.06 - KRJ - Kinship WB - Prix de Opal (HeC) - 16/30
26.05.06 - KRJ - Neagole - Helppo C - 31/50
21.05.06 - KRJ - KK Kimakka - Helppo C - 13/80
12.05.06 - KRJ - KaPoRa - Helppo C - 7/45
06.05.06 - KRJ - Viherlaakso - Helppo C - 17/50
05.05.06 - KRJ - RaSa - Helppo C - 21/30
04.05.06 - KRJ - Yt Brontas - Helppo C - 27/40
01.05.06 - KRJ - Dejan Suomenhevoset - Helppo C - 34/40
30.04.06 - KRJ - Wadelma - Helppo C - 16/42
29.04.06 - KRJ - FSRa - Helppo C - 27/50
28.04.06 - KRJ - Kharon Stud - Helppo C - 9/28
25.04.06 - KRJ - Feildale Ranch - Helppo C - 30/41
24.04.06 - KRJ - FSRa - Helppo C - 42/50
23.04.06 - KRJ - Nina Hedman WB - Helppo C - 29/40
22.04.06 - KRJ - Fliphen Valoir - Helppo C - 3/60
21.04.06 - KRJ - Everlasting - Helppo C - 13/50
17.04.06 - KRJ - Heijastus - Helppo C - 10/45
16.04.06 - KRJ - Syke - Helppo C - 16/40
15.04.06 - KRJ - Fanononé - Helppo C:2 - 16/50
15.04.06 - KRJ - Fanononé - Helppo C:1 - 2/50
15.04.06 - KRJ - Francictante - Helppo C - 3/30
15.04.06 - KRJ - Avalon Jockey Club - Helppo C - 36/50
10.04.06 - KRJ - Evergrey - Helppo C - 20/68
08.04.06 - KRJ - Janir - Helppo C - 22/102
08.04.06 - KRJ - FSRa - Helppo C - 26/50
01.04.06 - KRJ - MT De Duivel - Helppo C - 30/40
20.03.06 - KRJ - Ruusukaaren Talli - Helppo C - 3/50
18.03.06 - KRJ - AAR - Helppo C - 4/40
18.03.06 - KRJ - CSR - Helppo C - 31/50
15.03.06 - KRJ - OPR - Helppo C - 24/40
12.03.06 - KRJ - Österstjernan - Helppo C - 3/50
14.03.06 - KRJ - FSRa - Helppo C - 13/50
12.03.06 - KRJ - FSRa - Helppo C - 34/50
12.03.06 - KRJ - WDR - Helppo C - 41/50
11.03.06 - KRJ - Vert Résineux - Helppo C - 10/40
07.03.06 - KRJ - Lavinia - Helppo C - 34/50
05.03.06 - KRJ - Elgwir Arabians - Helppo C - 11/25
04.03.06 - KRJ - Toivola - Helppo C - 17/40
03.03.06 - KRJ - Bellona - Helppo C - 1/40
02.03.06 - KRJ - Beleza - Helppo C - 3/40
28.02.06 - KRJ - FSRa - Helppo C - 9/50
19.02.06 - KRJ - KaPoRa - Helppo C - 18/45
09.02.06 - KRJ - Mtt Faline - Helppo C - 34/35
Kouluratsastus (porrastetut)
18.08.07 - KRJ - Rojo Gato - Helppo C - 7/28
25.07.07 - KRJ - Toppari - Helppo C - 12/40
20.07.07 - KRJ - Capaz - Helppo C - 39/40
16.07.07 - KRJ - Cresendo - Helppo C - 10/57
10.07.07 - KRJ - Capaz - Helppo C - 36/40
Esteratsastus
31.05.06 - ERJ - ERJ Cup - 40-50 cm - 7/268
26.03.06 - ERJ - Hopeaoriin Siittola - 40-60 cm - 31/40
21.03.06 - ERJ - Seura NER - 40-50 cm - 19/30
20.03.06 - ERJ - Huvikumpula - 50-60 cm - 12/45
19.03.06 - ERJ - NER - 40-50 cm - 4/30
14.03.06 - ERJ - Rowen Riding Center - 50 cm - 18/30
12.03.06 - ERJ - Elgwir Arabians - 50-60 cm - 9/30
05.03.06 - ERJ - Lavinia - 50-60 cm - 38/50
05.03.06 - ERJ - Lavinia - 40-50 cm - 19/50
28.02.06 - ERJ - ERJ Cup - 60 cm - 341/509
22.02.06 - ERJ - Dinsmore - 50 cm - 1/50
22.02.06 - ERJ - Dinsmore - 30-40 cm - 35/50
19.02.06 - ERJ - Classic Trakehners And Fjords - 60 cm - 30/41
19.02.06 - ERJ - NER - 40-50 cm - 10/30
|
|