Adja's Rhuwavn - sukuselvitys
Wavi polveutuu vanhan linjan suvusta, ja on muinoin welshejä kasvattaneen Adja Studin kasvatti. Sen isä Rowland's Rhodri on III-palkinnon kantakirjaori. Se sai kantakirjaustilaisuudessa kommenteikseen: "Kehittymättömän oloinen, kaunis ori. Pitkähkö runko, ahtaanomaiset jalat, painuneen oloinen selkä, etu- ja takapää eri paria, putkilomainen runko, etupainoisuutta". PUoletkaan orin saamasta negatiivisesta kommentista ei mielestäni pitänyt paikkaansa, joten sillä olisi ollut mahdollisuudet parempaankin palkintoon. Orin sivut ovat kadonneet bittiavaruuteen, mutta Googlen antamien tietojen perusteella se kisasi aktiivisesti KRJ:n alaisissa koulukilpailuissa ja saavutti palkintoja myöskin NJ-näyttelyissä.
Wavin isänisä Caddock Cadarn oli upea ruunikko ori. Se kilpaili ahkerasti kouluradoilla aluetasolla, ja liiallisen kilpailuttamisen seurauksena se jäi kisaeläkkeelle jo 11 -vuotiaana oikean etusen rasitusvamman vuoksi. Sen jälkeen se keskittyi siitoorin tehtäviin ja saikin useita hienoja jälkeläisiä. Cadarn oli luonteeltaan kipakka, ja periytti sitä myös jälkeläisilleen. Rowland's Rhodri on yksi orin hienoimpia jälkeläisiä. Cadarn lopetettiin kroonisen ontuman vuoksi 16 -vuotiaana. Cadarnin lisäksi myös Caddock Arawn ja Caddock Myfina ovat englantilaisen Caddogin siittolan kasvatteja. Molemmat olivat siellä siitosponeina. Arawn on kantakirjattu II-palkinnolla, Myfinaa ei koskaan ehditty kantakirjata. Arawnin kisaura alkoi huikeasti Helppo B -luokan voitolla, mutta jatkuvien ähkyjen vuoksi se joutui pitämään paljon lomaa kilpailuista. Loppujen lopuksi sen saldona oli 11 voittoa ja reilu parikymmentä sijoitusta aluetasolla. Kaunis rautias saatettiin haudan lepoon 14 -vuotiaana. Myfina oli yksi Caddockin siittolan upeimpia kasvatteja; hyväluonteinen, kapasiteetikas ja rakenteeltaan lähes täydellinen. Sillä oli erinomaiset leimat, se oli ryhdikäs ja jopa turhan lihaksikas tammaksi. Se astutettiin kahdesti, joista ensimmäisellä kerralla se jäi tyhjäksi ja toisella syntyi Caddock Cadarn. Valitettavasti tamma menehtyi synnytykseen, ja Cadarn jäi sen ainoaksi varsaksi. Tammasta olisi ollut vaikka mihin, mutta se ei ehtinyt kilpailla. Wavin isänemä Rowland's Tegeirian on yllättäen yhdysvaltalainen tamma, ja sen juuretkin ovat syvällä USA:n maaperällä. Rowlandin siittola on yksi Amerikan suurimpia, ja siellä kasvatetaan welshien lisäksi amerikkalaisia ratsuponeja sekä shetlanninponeja. Tegeirian on komea musta tamma, joka kilpailee USA:n junioreiden estemestaruuskilpailuissa omistajansa, 16 -vuotiaan Beverlyn kanssa. Wavi on perinyt amerikkalaiselta isoäidiltään hyppykykynsä ja nopeutensa maastoesteradalla. Tegeirian ei ole vielä saavuttanut uransa huippua, vaan jatkaa edelleen lupaavaa uraansa. Rowland's Madoc ja Rowland's Taffy ovat myöskin Rowlandin siittolan kasvattamia ja omistamia siitosponeja. Madoc on musta, kevytrakenteinen ori, joka saatiin juuri ja juuri kantakirjaan III-palkinnolla. Tuomarit vierastivat orin B-sektiomaista keveyttä ja vieraita leimoja, mutta ori kompensoi puutteitaan upeilla liikkeillään ja hyvällä luonteellaan. Raskaampirakenteisen tamman kanssa ori on saanut useita komeita jälkeläisiä, joista viisi on kantakirjattu vähintään II-palkinnolla. Madoc on puhtaasti kenttäpainoitteinen ja kilpailee edelleen tasolla CCI/CIC*. Rowland's Taffy taas on enemmän koulupainoitteinen tamma, joka kilpailee aluetasolla Helppo A -luokissa. Taffy on rakenteeltaan melko raskas ja lihaksikas, ja se on kantakirjattu III -palkinnolla. Tamma on jättänyt muutaman hyvän jälkeläisen, mutta loistavat tähdet jäävät vielä puuttumaan.
Wavin emän Glanwyn Deborahin sivut ovat valitettavasti kadonneet bittiavaruuteen, eikä siitä ole säilynyt paljonkaan tietoja nykypäiviin. Googlella löytyy tamman kilpailuja, jotka todistavat sen menestyneen niin koulussa, rataesteillä kuin kentässäkin. Se on myös saavuttanut SERTejä NJ-näyttelyissä ja kantakirjattu III-palkinnolle. Deborah sai tuomareilta kommenteikseen seuraavaa: "Nätti ja ryhdikäs tamma, jolla on ilmeikäs pää ja kaunis kaula. Kintereet saisivat olla voimakkaammin kulmautuneet, ej haja-asentoiset, tj ulkokierteiset, epäedustavat kuvat. Selkeä rotu- ja sukupuolileima, lihakseton takaosa."Glanwyn Llwyd on nätti C-sektion ruunikko ori, jonka on kasvattanut englantilainen Glanwyn -siittola, jonka omistuksessa se myös on. Llwyd on siittolan ylpeys: se on saavuttanut 10 -vuotiaana enemmän kuin moni poni koko elämänsä aikana (mm. kymmeniä voittoja ja sijoituksia kenttäkilpailuista, I-palkinto kantakirjauksesta, lukemattomia champion -arvonimiä erilaisista showkisoista ja -näyttelyistä). Ei ihme, että oriille on vuosien jonot - se on myös palkittu jälkeläisistään A-palkinnolla. Llwyd periyttää eteenpäin useita hyviä ominaisuuksiaan, kuten hyviä jalka-asentojaan ja vahvoja kavioitaan. Wavin eii. Glanwyn Rhodri on myöskin Glanwynin siittolan kasvatti, mutta se asuu tällä hetkellä Saksassa yksityishevosena. Orin omistaja Theresa kilpailee suojatillaan koulukilpailuissa tasolla Helppo A, ja pari on myös saavuttanut kohtuullista menestystä. Luonteeltaan Rhodri on hieman kuuma ja temperamenttinen, mitä se on myös periyttänyt jälkeläisilleen. Ori on kantakirjattu II-palkinnolla ja saanut muutaman lupaavan jälkeläisen, mainittakoon sellainen nimi kuin Rowland's Lloyd (KTK-II, useita sijoituksia koulu- ja kenttäkilpailuista). Glanwyn Vivian, tuo Suomen ylpeys, asustaa suomalaisessa pikkukylässä. Myös tämä tamma on Glanwynin siittolan kasvatteja, ja se tuotiin Suomeen viisivuotiaana. Vivian on I-palkinnon kantakirjatamma, ja menestyy upeasti niin virallisissa näyttelyissä kuin epävirallisissa match show:issa. Tamman kanssa on keskitytty enemmän näyttelyihin, joten muut kilpailut ovat jääneet vähemmälle. Wavin emänemä Glanwyn Derwen on englantilainen C-sektion ori. Se kantakirjattiin jo kolmivuotiaana I-palkinnolle ja sai samassa tilaisuudessa "Lupaavin kolmivuotias" -tittelin. Derwen on rakenteeltaan huikaiseva: sillä on jumalaisen kaunis pää, kaareva kaula, viisto lapa ja lähes täydelliset jalka-asennot. Tamma on nyt viisivuotias, ja se on pikku hiljaa aloittamassa kisauraansa. Sen varalle on suunniteltu aluksi koulu- ja estekisoja ja myöhemmällä iällä rankempia kenttäkilpailuja. Derwenin kaunis rakenne on peräisin suurimmalta osin sen isältä Glanwyn Careylta. Myös se oli eläessään hienorakenteinen ja I-palkinnon kantakirjaori. Carey ei kuitenkaan elänyt seitsemää vuotta pidempään: se oli ähkyherkkä ja sai elämänsä aikana lukemattomia ähkyjä, joista yksi lopulta vei kauniin oriin hengen. Ori ehti juuri aloittaa kenttäuransa, ja saavutti heti ensimmäisissä kisoissaan kolmostilan. Glanwyn Marget on 18 -vuotias senioritamma, joka on saanut monia lupaavia jälkeläisiä. Tällä hetkellä Marget ei enää varso eikä kilpaile, vaan nauttii Pohjois-Englannin vehreästä ruohosta laiduntaen Glanwynin siittolan aavoilla laitumilla. Marget on kimo ja sairastaa kimosyöpää, jota yritetään vielä mahdollisuuksien mukaan hoitaa. Kovin montaa vuotta tällä tammalla ei kaikesta huolimatta ole enää edessään. |