index         talli         oriit         tammat         kasvatus         kisat         muuta

MW Vanilla Coctail



 VIRALLINEN NIMI  MW Vanilla Coctail  SUKUPUOLI  tamma
 ROTU  welsh sec. B  SYNTYNYT  s. 20.05.2006, 10 v.
 SÄKÄKORKEUS  130 cm  KOULUTUSTASO  re 90 cm
 OMISTAJA  Moniet Welsh Ponies  KASVATTAJA  Moniet Welsh Ponies

   VIR MVA Ch -arvonimi myönnetty 18.12.2007

Vanilla on yksi hienoimpia kasvattejamme ykköstammastamme Sandet Diamantista. Se syntyi toukokuussa 2006 ja siitä tuli yhtä kaunis kuin tuona päivänä paistanut lämmin kevätaurinko. Koko tapahtuma oli niin nopea ja rauhallinen, että kukaan ei huomannut mitään ennen kuin olimme viemässä poneja sisälle. Varsa oli niin kauniin kullankeltainen, että sitä hädin tuskin huomasi laitumelle heitetyn heinäkasan seasta. Siinä se loikoili kaikessa rauhassa, vaikka emää oltiin jo taluttamassa portille päin - ihmettelinkin, miksi tamma ei olisi halunnut lähteä kaura-annoksensa ääreen ja miksi se näytti niin kovin hoikalta.

Vanillan nuoruus sujui yhtä mutkattomasti. Se on osoittanut olevansa nopea oppimaan ja on luonteeltaan todella ystävällinen. Aluksi minun oli tarkoitus myydä tamma, sillä meillä ei ollut sille sopivaa oria, jotta se pääsisi jatkamaan sukuaan. Se kuitenkin polveutuu lempitammastani Sandista ja yhdestä komeimmista B-sektion oreistamme, Klasusta. Ehkä kuitenkin hankin mieluummin uuden oriin kuin myyn tämän helmen :)

Sukutaulu


i. Gletser v.d. Gavin
wB, VIR MVA Ch
ii. Hamras Bravo
iii. Mavitza
iie. Amourette Light
ie. All Lantern
iei. All Lollipop
iee. Bleanhills Shonet
e. Sandet Diamant SW
wB, VIR MVA Ch, KTK-II
ei. Brightlight Sahara
eii. BW Little Hope
eie. Brightlight Sunlight
ee. Solsidans Mageina
eei. Snow Talent WY
eee. NW Natasha
Vanilla on perinyt vanhemmiltaan ennen kaikkea sopusuhtaisen rakenteensa sekä hyppykykynsä. Sen isä Gletser v.d. Gavin on Dadiv Gavinin kasvattama huippusukuinen kenttäori, joka loistaa niin maastoradalla kuin aitojen sisälläkin. Klasuksi haukuttu komistus on saavuttanut VIR MVA Ch -arvonimet ja menossa seuraavaan kantakirjaustilaisuuteen. Lisäksi sillä on useita sijoituksia kenttäratsastuksessa ja muutama myös rataesteiltä.

Sandet Diamant SW on yksi parhaista siitostammoistamme, VIR MVA Ch -palkittu ja II-palkinnolla kantakirjattu kimo estehirmu. Kaikki sen jälkeläiset ovat menestyneet näyttelyissä (2x VIR MVA Ch, 1x Ch) ja saavuttaneet sijoituksia niin rataesteillä kuin kenttäradoillakin. Luonteeltaan Sandi on hieman kipakka, mutta se on osoittautunut vain eduksi kisaradoilla.

Luonnekuvaus


Vanillan vanhemmat ovat erittäin hyväluontoisia ja mukavia poneja, eikä omena ole kauas puusta pudonnut. Vanilla on vähän sellainen höppänä, uskoo kaiken mitä näkee ja lähtisi kenen tahansa mukaan vain muutaman porkkananpalan houkuttelemana. "Yhden ihmisen hevonen" on ilmaus, josta tämä tamma on valovuosien päässä.



Jälkeläiset & astutusinfo


Vanilla ei ole vielä siitoskäytössä.

Kuulumisia


04.01.2009 - text

Voitot & sijoitukset  (koko kalenteri)


Näyttelyt

14.11.07 - NJ - Orilaakso - wB -ponit - LKV3, irtoSERT, JS
02.08.07 - NJ - Yenec Ponies - wB -tammat - LKV3, irtoSERT, JS
09.04.07 - NJ - Moniet Welsh Ponies - wB-tammat - LKV1, BIS3, MVA-SERT, JS

Esteratsastus

16.10.09 - ERJ - Retroradio - 90 cm - 5/100
16.10.09 - ERJ - Retroradio - 90 cm - 10/100
16.10.09 - ERJ - Retroradio - 90 cm - 6/100
15.10.09 - ERJ - Retroradio - 80 cm - 8/100
14.10.09 - ERJ - Retroradio - 80 cm - 4/100
13.10.09 - ERJ - Retroradio - 80 cm - 4/100
19.11.07 - ERJ - Jillian Ponies - 60 cm - 1/28
19.11.07 - ERJ - Jillian Ponies - 80 cm - 2/38
03.11.07 - ERJ - FSRa - 80 cm - 3/49
31.10.07 - ERJ - Elgwir Arabians - 90 cm - 1/45
16.10.07 - ERJ - FSRa - 80 cm - 2/42
24.08.07 - ERJ - Peculiar - 90 cm - 10/336
11.08.07 - ERJ - Ikirouta - 80-90 cm - 1/56
27.07.07 - ERJ - FSRa - 90 cm - 2/40
16.06.07 - ERJ - Gneissi - 90 cm - 4/38
01.06.07 - ERJ - FSRa - 90 cm - 5/35
30.05.07 - ERJ - Aragraft - 80-90 cm - 3/50
29.05.07 - ERJ - Djoehem - 90 cm - 3/35
16.05.07 - ERJ - Tammimetsän sh - 80-90 cm - 5/40
04.05.07 - ERJ - Onnela - 80 cm - 1/140
20.04.07 - ERJ - Etna - 90 cm - 6/44
17.04.07 - ERJ - Tuhkatuuli - 80 cm - 1/47
20.03.07 - ERJ - Gastonire - 80-90 cm - 2/45
24.02.07 - ERJ - Fiktio - 90 cm - 5/45
20.02.07 - ERJ - BR Team - 90 cm - 6/50

Kenttäratsastus

28.10.07 - KERJ - FSRa - Harrasteluokka - 2/18
27.10.07 - KERJ - FSRa - Harrasteluokka - 1/20
26.10.07 - KERJ - FSRa - Harrasteluokka - 3/17


© Moniet Welsh Ponies
Kuvat Anna L. & mmeiju.